Datan Diggari – uusi

Autamme yhdistämään lukuisat datalähteet keskenään, analysoimaan niistä saadun tiedon sekä hyödyntämään tätä kaikkea päätöksenteossa.

Ihmiset rakastavat dataa. Monella on kädessään älykello, joka tuottaa tietoa unesta, palautumisesta ja fyysisistä suorituksista. Tästä tiedosta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, jos sitä ei seurata oikeaoppisesti tai sen pohjalta ei tehdä järkeviä päätöksiä. 

Tyypillisesti data osoittaa vain taaksepäin, mutta avullamme asia voidaan kääntää ympäri – ja saat kirkkaan näkymän eteenpäin!

Datan diggarin avulla opit tulkitsemaan dataa ja tekemään parempia liiketoiminnallisia päätöksiä.

Datan diggari kokoaa laajan datamassan yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon

Miksi?

Dataa on tänä päivänä saatavilla valtava määrä, mutta harva osaa käyttää tätä tietoa edukseen.

Tieto on usein pirstaleisena monessa järjestelmässä ja yrityksen eri osastojen kanavissa, jolloin sitä on vaikeaa tulkita järkevästi eikä yleisnäkymää saada.

Tiedolla tiedetään olevan paljonkin arvoa, mutta usein ei tiedetä, miten sitä voitaisiin parhaiten hyödyntää liiketoiminnassa arvoa tuottavaksi.

Tällöin avuksi tarvitaan Datan diggaria. 

Mitä?

Selvitämme organisaationne nykyisten analytiikkatyökalujen arkkitehtuurin, niiden toiminnallisuudet ja miten hyvin ne vastaavat liiketoiminnan nykyvaatimuksia.

Tarjoamme ja tuotamme ymmärrettävän tilannekuvan ja selkeän suunnan kehittämiselle. Autamme muuttamaan datan päätöksenteossa hyödynnettäväksi tiedoksi.

Yhdistämme organisaationne eri osastojen datalähteet omista siiloista yhdeksi ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Tuomme tarvittaessa myös kokemukseen pohjautuvaa lisäarvoa esimerkiksi raportointi- tai analytiikkajärjestelmien kilpailutuksia varten. 

Kenelle?

Voimme olla avuksi, mikäli haluatte saada organisaationne datasta sekä tiedosta kaiken mahdollisen hyödyn ja arvon irti.
 
Usein organisaatioissa pohditaan, mistä kaikkialta saamme dataa, miten datan voisi yhdistää järkevään muotoon, miten tulkitsemme dataa ja miten muutamme tulkinnan päätöksiksi. Muun muassa näihin kysymyksiin Datan diggarista antaa vastauksia! 
 
Olemme Klarigolla erityisen hyviä talous- ja henkilöstöanalytiikan haasteiden ratkomisessa.  Työskentelemme tyypillisesti kotimaisten ja kansainvälisten pörssiyhtiöiden kanssa.

Asiantuntijalausunto

Kysyttävää? Ota yhteyttä Diggari-asiantuntijaamme:

Voisiko Klarigo olla sinulle sopiva kumppani?

Jos vastaat yhteenkin seuraavista kyllä, sinun kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä meihin.

1.

Etsit sopivan kokoista kumppania. Meillä ei ole Napoleon-syndroomaa, vaan sanomme suoraan, että emme kilpaile isojen kanssa. Vahvuutemme on törkeän kovat osaajat, joiden kanssa on törkeän kivaa tehdä töitä.

2.

Arvostat kokemuksen tuomaa varmuutta. Kun rekrytoimme, emme katso ikävuosia, vaan ihailemme tietotaitoa, kykyä tulla ihmisten kanssa toimeen ja oma-aloitteista asennetta. Kaikki työntekijämme ovat timantinkovia asiantuntijoita, ja sen päälle ihan jäätävän mukavia tyyppejä.

3.

Kumppanin huumorintaju on sinusta tärkeä ominaisuus – vähän niin kuin kahvinkeittotaitokin. Huumorin tasosta ei kuitenkaan ole takuita ja kahvia meistä jokainen keittää oman maun mukaan.

4.

Luottamus ja hyvä työmoraali on kaiken lähtökohta. Olemme avoimia ja rehellisiä. Jos mokaamme, myönnämme sen ja otamme siitä vastuun. Teemme aina kaikkemme, että maaliin mentäisiin kerralla ja kunnolla. Projektit eivät ole meille liian pieniä tai liian isoja. Ne ovat kaikki uniikkeja haasteita, joita lähdemme uteliaina kampittamaan.

5.

Haluat arvomaailmojen kohtaavan. Mielestäsi itsekehu, sooloilu, pönöttäminen tai minkäänlainen esittäminen ja harhaanjohtaminen ei ole kaunista. Inhimillisyys, keskinäinen kunnioitus, ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta taistelu sen sijaan on.