Muutosjohtamisen tulisi olla erottamaton osa projektinhallintaa

Ihmisulottuvuus jää usein pienelle huomiolle projektityötä käsittelevässä tutkimuksessa. Muutoksen johtamisella tulisi olla suuri merkitys projektinhallinnassa, sillä se tukee henkilöstöä muutokseen sopeutumisessa ja edesauttaa hankkeiden onnistumista. Projektien menestystekijät ovat olleet jo vuosikymmenten ajan yksi keskeinen aihealue projektityötä käsittelevässä tutkimuksessa. Tarkastelunäkökulmat painottuvat kuitenkin usein prosesseihin ja toimintoihin, jolloin tutkimuksessa käsitellyt projektiongelmat ovat heijastelleet lähinnä teknisiä ongelmia. Esimerkiksi […]
Klarigon henkilöstökysely osoitti vahvaa työssä viihtymistä

Klarigo toteutti työhyvinvointikyselyn yhteistyössä Eläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Kiitosta saivat muun muassa reilut työskentelytavat. Myös vastaajien halukkuus suositella meitä työnantajana pysyi korkealla. Kartoitamme vuosittain henkilöstömme jaksamista ja työssä viihtymistä yhteistyössä Eläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Uusimmassa henkilöstökyselyssä ilmeni isoja onnistumisia, mutta myös muutamia kehityskohteita, joihin aiomme jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Työssä viihtyminen korkealla tasolla Kyselyn kokonaistulos pysyi korkealla. […]
20-vuotiaan Klarigon operatiivisen johdon tehokaksikko Jenni Khadr ja Marketta Iivari: ”Ollaan mieluiten aitoja, ei esitetä rooleja”

Klarigon toimitusjohtaja Jenni Khadrin ja kehitysjohtaja Marketta Iivarin kanssa jutellessa käy nopeasti selväksi, että he ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä. Harkitseva ja tyyni Jenni tasapainottaa ideoita räjähtelevää ja tuumasta toimeen tarttuvaa Markettaa. Erilaisuus onkin hyvin sujuvan yhteistyön salaisuus: ”Minä tykkään seikkailla, leijua ja suunnitella korkealentoisiakin juttuja. Jenni taas on meistä se, joka siilaa esiin […]
Klarigossa oli hyvä olla myös vuonna 2021

Klarigon työhyvinvointikyselyn tulokset 2021 on julkaistu.
Jatkuvasti muuttuva yritysmaailma tarjoaa Julialle palkitsevia haasteita

Klarigon rekrytointiprosessi teki Julia Kovalaiseen suuren vaikutuksen.
SOK ja Klarigo yhteistyöllä kohti sujuvampaa arkea

SOK:n Janne Lehtonen nauttii siitä, että saa työskennellä fiksujen ihmisten kanssa.