BLOGI

Henkilöstöanalytiikan valtavan potentiaalin hyödyntäminen tuo yrityksille huomattavasti lisää kykyä ymmärtää nykytilannetta ja kehittää toimintaansa

Helmikuussa Suomen välittävimmällä konsulttitalo Klarigolla aloittanut Sari Mattila on raudanluja HR ja HR IT -ammattilainen, jolla on vuosien kokemus erilaisista HR-projekteista lukuisissa yrityksissä, kuten UPM:llä, Postilla ja YIT:llä. HR-ala vei kauppatieteiden maisteriksi valmistuneen Sarin mukanaan, mutta kiinnostus alan haasteisiin ja uusin tuuliin pysyy yllä monipuolisten HR ja HR IT -työtehtävien ansiosta. Vapaa-ajallaan lintubongausta, tennistä ja laskettelua harrastava Sari on ollut vetämässä monenlaisia hankkeita ja kilpailuttanut järjestelmiä edustamilleen yrityksille. Hänelle on ensiarvoisen tärkeää löytää asiakkailleen juuri heille parhaiten sopiva HR-ratkaisu.

HR:ssä kiinnostavinta on Sarin mukaan alan monipuolisuus. Aiemmissa työtehtävissään Sari on ollut mukana esimerkiksi selvittämässä parhaita etenemistapoja, kun yrityksille on pohdittu erilaisia HR-ratkaisuja. HR-tehtävät sisältävät paljon ongelmanratkaisua ja erilaisten haasteiden selvittelyä, mistä Sari nauttii. ”Yksi haastavimmista tapauksista oli se, kun yhdistimme kaksi eri HR-järjestelmää toisiinsa. Järjestelmät olivat rakenteiltaan täysin erilaiset; mitä syvemmälle mentiin, sitä vaikeammaksi niiden yhdistäminen muuttui”, Sari kertoo. ”Lopulta keskustelut ja selvitystyöt yhdessä konsultin kanssa johtivat siihen, että järjestelmät saatiin yhdistettyä onnistuneesti. Se oli haastavuudestaan huolimatta hyvin palkitseva tapaus.”

Järjestelmäosaamisesta on runsaasti hyötyä asiakastyössä

Klarigolle Sari siirtyi, koska kokee nyt olevansa valmis konsultiksi. ”Aiemmissa organisaatioissa olen oppinut paljon yritysten erilaisista rakenteista. Lisäksi olen päässyt kerryttämään sekä prosessi- että järjestelmäosaamistani runsaasti. Nykypäivänä HR-puolella tarvitaan selvästi molempia”, Sari toteaa. ”Asiakastyössä järjestelmäosaamisesta on runsaasti hyötyä, joten koen olevani nyt tietyllä tapaa kypsä konsultiksi. Konsulttina pääsen tekemään monipuolisesti erilaisia HR- ja HR IT -tehtäviä, ja jokaisesta asiakkuudesta oppii aina rutkasti uutta. Näissä tehtävissä pääsen kehittymään aivan uudella tavalla.”

Klarigo oli Sarille entuudestaan tuttu, sillä Sari on tehnyt aiemmissa työpaikoissaan Klarigon kanssa yhteistyötä. ”Klarigosta on syntynyt jo silloin hyvin lämmin ja vastaanottava tunne, ja se on vahvistunut nyt entisestään.” Rekrytointiprosessi sujui mutkattomasti, ja Sari otettiin vastaan aidon välittävästi. ”Töissä ehdottomasti parasta on yhteisöllisyys. Me olemme hioutuneet yhteen ja työskentelemme aidosti yhteistyössä toistemme kanssa.”

Henkilöstöanalytiikkaa ei hyödynnetä riittävästi sen huimasta potentiaalista huolimatta

Klarigolla on viime vuosina käytännön kautta huomattu henkilöstöanalyytikan tärkeys. Yritykset eivät Sarin mukaan hyödynnä henkilöstöanalytiikkaa riittävästi, vaikka sen tuomat hyödyt ovat lähestulkoon kiistämättömiä. ”Usein yrityksissä pyöritetään samoja henkilöstöraportteja vuodesta toiseen, eikä niiden sisältämää tietoa kyseenalaisteta ollenkaan. Pitäisi toisinaan pysähtyä ja miettiä, mitä raportit oikeasti sisältävät. Onko niissä materiaalia, jota voidaan ja halutaan hyödyntää?” Sari summaa. ”Henkilöstöanalytiikka tarjoaa vastauksia lukuisiin erilaisiin kysymyksiin: Mikä on yrityksemme ja henkilöstömme nykytilanne? Miten haluamme kehittyä? Miten siinä onnistutaan?”

Henkilöstöanalytiikan hyödyntämisen haasteena on se, että alkuun pääseminen tuntuu vaikealta. ”Dataahan kerätään erilaisiin järjestelmiin valtavia määriä, mutta kukaan ei hyödynnä kerättyä tietoa. Se tuntuu hieman turhalta. Jos tietoa kerätään ja sitä analysoidaan, saadaan paljon hyötyjä. Henkilöstöanalytiikan avulla yritys voi esimerkiksi pyrkiä selvittämään, miksi henkilöstön vaihtuvuus on sellaisella tasolla kuin se on”, Sari kertoo. ”Kun eri HR-alueiden prosesseja analysoidaan ristiin, voidaan löytää vastauksia kysymyksiin, joita ei ehkä edes ole osattu miettiä.”

Työtehtävissään Klarigolla Sari pääsee hyödyntämään henkilöstöanalytiikkaa ja paneutumaan siihen, sillä yhtiö on tunnettu nimenomaan panostuksestaan raportointiin ja analytiikkaan. ”Henkilöstöanalytiikka on hyvin ajankohtainen puheenaihe monissa eri yrityksissä. Alkuun voi kuitenkin olla haastavaa päästä, jos ei tiedä, mistä aloittaa. Henkilöstöanalytiikka tuntuukin olevan yksi HR:n heikompia osa-alueita useissa yrityksissä. Ja siinä me tulemme apuun.”

Lisää vastaavia julkaisuja: